Kajaanin ammattikorkeakoulussa opiskelee vuosittain kymmeniä ulkomaalaisia opiskelijoita, joiden on vaikeaa löytää harjoittelupaikkoja kainuulaisista yrityksistä ja vielä vaikeampaa työllistyä Kainuuseen valmistumisen jälkeen. Tämä on todella harmi, sillä opiskelijoilla on Suomessa saadun tutkinnon lisäksi usein erittäin hyvä kielitaito, hiljaista tietoa sen oman kotimaansa kulttuurista ja markkinoista ja useilla myös aiempi tutkinto tai työkokemusta joltain muulta alalta. Opiskelijoiden ja yritysten mätsäykseen on olemassa avoin tietokanta,, jossa työtä tai harjoittelupaikkaa etsivät opiskelijat ilmoittavat itsestään ja kertovat taustoistaan ja osaamisestaan.
Jos yritykselläsi on suunnitteilla kansainvälistymishanke, johon olet hakemassa rahoitusta ELY-keskukselta tai Business Finlandilta, usein opiskelijoiden työpanosta voi sisällyttää hankkeen toimenpiteisiin esim. markkinapotentiaalin kartoituksessa tai messuosallistumisissa. Lisätietoja opiskelijoiden työllistämisestä KAMK:in verkkosivuilta.
Jos työllistät kansainvälisen osaajan tuomaan uutta tietoa ja osaamista, jonka avulla yrityksesi voi edetä uudella kansainvälisellä markkinalla, voit myös hyödyntää Business Finlandin Talent Explorer -rahoitusta. Rahoitus on tarkoitettu vain palkattavan asiantuntijan kustannuksiin. Asiantuntijaksi voit palkata esim. vastavalmistuneen kv-opiskelijan tai Suomeen työperäisesti maahanmuuttavan henkilön. Talent Explorer -asiantuntija palkataan suomalaisen työlainsäädännön ehdoin ja hän työskentelee Suomesta käsin, hän ei voi työskennellä pelkästään ulkomailla. Apua asiantuntijan löytämiseen saat esimerkiksi Business Finlandin Talent Boost -ohjelmasta tai TE-toimiston EURES (European Employment Services) -verkostolta.
EURES on kattava eurooppalainen yhteistyöverkosto ja laadukas julkinen palvelu, jonka avulla työnantajat ja työntekijät kohtaavat helpommin koko Euroopan alueella. Rekrytoinnissa auttavat koulutetut ja eurooppalaiseen työnvälitykseen erikoistuneet EURES-asiantuntijat kaikissa EU- ja ETA-maissa. Kainuussa EURES-asioissa sinua palvelee:
Anna-Elina Kyllönen
Asiantuntija, kansainväliset työvoimapalvelut
anna-elina.kyllonen@te-toimisto.fi
puh. 0295 039 054